Myyjähaut ovat päättyneet, kiitoksia hakemuksista!

Julkaistu 28.4.2026

Hakijoiden määrät ovat kasvaneet vuosien aikana merkittävästi ja tilanne on vaatinut toimintamallien kehitystä erinäisten hakuprosessien kautta, myös tänä vuonna. Olemme ottaneet käyttöön selkeät hakuajat, sekä kaikilta hakijoilta on vaadittu vähintään portfoliota tai jotain näyttöä myyntituotteista. Tällä tavoin voimme varmistaa, että myyjähakijat, niin jällleenmyyjät kuin taiteilijatkin sitoutuvat arvoihimme.

Tapahtumassa ei esimerkiksi myydä piraattituotteita tai AI:lla osin tai kokonaan generoituja kuvia/tuotteita. Myytävien tuotteiden pitäisi yleisesti olla turvallisia ja jäljitettävissä, sekä täyttää Suomen ja EU:n tuoteturvallisuusvaatimukset. Halpatuotteiden, joihin tunnetusti liittyy laatuongelmia, jälleenmyyntiä tulisi välttää. Myyjän on tarvittaessa esitettävä tuotteen vaatimustenmukaisuutta koskevat tiedot ja huolehdittava mm. elintarvikkeiden asiallisista tuotemerkinnöistä. Asiakasta ei saa johtaa harhaan, kaupanteossa on yleisesti noudatettava hyviä tapoja ja läpinäkyvyyttä.

Muutokset taiteilijoiden hakuprosessissa

Taide on kaikissa ilmenemismuodoissaan merkittävä osa suomalaista conikulttuuria ja hakijamäärät erityisesti taiteen tekijöiden osalta ovat kasvaneet. Hakemusten käsittely on joutunut hakemusmäärien kasvun myötä koetukselle ja tilanteen kestävyyden kannalta oli tärkeää pohtia Artesaanialueen ja Taidekujan jatkon kannalta hakumenettelyjen kehitystä.

Taidekujan ja artesaanialueen välillä on ollut aiempina vuosina epäselvyyksiä siitä, minne taiteilijan tulisi hakea. Aiempina vuosina moni on saattanut hakea ensin artesaaniksi ja sen jälkeen vielä taidekujalle, jos artesaanipaikka ei tärpännyt. Tilannetta korjattiin: Tänä vuonna hakija sai lähettää vain yhden hakemuksen jommallekummalle alueelle.

Epäselvään rajaukseen kokeiltiin lisäksi tänä vuonna lähestyä selkeälinjaisesti rajaamalla taidetta elinkeinonaan tekevät taiteilijat artesaaneiksi. Eli ALV-velvolliset taideyrittäjät, jotka tuottavat ja valmistavat myytävät taideteoksensa y-tunnuksensa kautta pystyivät hakemaan vain artesaaniksi. Vastaavasti y-tunnuksettomat eivät voineet hakea Artesaanialueelle ja hakivat tällöin Taidekujalle tai -polulle.

Näin elinkeinonaan taidetta tekevät verrataan keskenään ja vastaavasti harrastelijamaisemmat tekijät sitten myös keskenään. Aiemmin nämä tekijät ovat olleet vertailussa vastakkain ja tähän on toivottu muutosta, johon nyt reagoitiin jakamalla selkeästi vakavammalla toimintakentällä toimivat erilleen. Henkilön taidetoiminnan ollessa alv-velvollista katsotaan toiminnan olevan sen verran vakaalla pohjalla, että tämä voitiin ohjata artesaaniksi. Jotta toiminnasta tulee alv-velvollista, tilikauden liikevaihto ylittää 20 000 €. Henkilöt joilla oli taidetoiminnalleen y-tunnus, mutta eivät vielä ole ylittäneet sitä rajaa että rekisteröityisivät alv-velvolliseksi, jäi vielä vapaus valita kumpaan he kuuluivat.

Artesaaneilla on selkeitä etuja; myyntiaika on 3-päivän mittainen kun taas Taidekujalla jaetaan lähtökohtaisesti 1 tai 2-päivän pöytäpaikkoja ja Taidepolulla vain 1-päivän. Hakuaikana käytiin jo jonkin verran keskusteluja siitä, kuinka tuo 3-päivää voi olla rankka kokemus tai aloittelevalla yrittäjällä ei välttämättä ole niin paljon tuotteita, että niistä riittäisi kolmeksi päivää. Tähän ollaankin jo pohdittu ensivuodelle porrastamisen mahdollisuutta.

Palautetta huomioidaan jatkossakin; rakentaviin keskusteluihin otetaan osaa ja näiden pohjalta kirjataan ajatuksia ylös tulevaa vuotta ajatellen, jotta voimme jatkaa kehittymistä.

Hakutilastoja numeroina

Myyjähakemuksia: 40 kpl
Artesaanihakemuksia: 77 kpl
Taidekuja ja -polku hakemuksia: 354 kpl
Taiteilijoiden hakemuksia siis yhteensä 431 kpl

Palaamme kaikille hakijoille sähköpostitse hakutuloksista alkukesän aikana. Myöhemmin kesällä julkaisemme kaikki paikkansa vahvistaneet myyjät sivuillamme.

Kiitos runsaista hakemuksista! Huolehdittehan että lähettämänne portfoliot pysyvät toiminnassa siihen saakka, kunnes tuloksista ilmoitetaan.